BTK:n tavoitteena on kulloistenkin valmentaja- ja kenttäresurssien mukaan tarjota tennisopetusta niin nuorelle kuin vanhemmalle, niin alkeis-, jatko- kuin kilpatasolla.
Seuran tennisvalmennus painottuu talvikauteen, pääosin Kokonniemen tenniskeskuksessa, mutta myös kaupungin koulujen liikuntasaleissa. Koulujen loma-aikoina järjestämme kursseja, kesällä Kaupunginpuiston massakentillä ja talvikautena Kokonniemen tenniskeskuksessa.
Valmennuskaudella 2010-11 säännölliseen harjoitteluun on ilmoittautunut n. 100 lajin harrastajaa. Näistä junioreita on 80. Minitennikseen eli alle 10-12 vuoden ikäisiä on harjoittelun piirissä noin 30 lasta. Valtaosa harjoittelijoista on mukana tunneilla pelkästä liikunnan ilosta. Pääosa hallikauden tunneista on Kokonniemen tenniskeskuksessa, jossa kuluvana kautena valmennustarpeisiin on varattu 15 tuntia. Lisäksi olemme saaneet kaupungilta harjoitustilaa urheiluhallilta ja Pääskytienkoululta yhteensä 8 tuntia.
Ohjauksesta ja valmennuksesta vastaa pääasiassa ammattivalmentaja Pekka Sulosalmi, jonka palveluja seura ostaa. Pekka Sulosalmen tavoittaa: email tennispekka@gmail.com tai puh. 040-5345526.
Parin viime vuoden aikana seura on kouluttanut sekä senioreja että junioreja ohjaajiksi. He ovat päteviä toimimaan ammattilaisten avustajina sekä itsenäisinä tukiharjoitusten vetäjinä. Junioriohjaajat ovat toimineet kesäkursseilla varsinaisen valmentajan avustajina sekä talvikaudella minitennisavustajina. Heidän ansiostaan olemme voineet suurentaa opetusryhmiä ja antaa peli-iloa monille aloitteleville harrastajille.
Seuran harjoituksiin ja valmennukseen osallistuvia henkilöitä pyydetään huomioimaan, että seuralla ei ole oppilailleen erillistä vakuutusta. esim mahdollisten tapaturmien varalta.
Aluevalmentajan terveiset minitenniksestä
Aluevalmentaja Pasi Ahti muisttuttaa minitenniksen tärkeydestä. Minitennis kehittää pienten alle 12v-pelaajien osalta monia todella tärkeitä ominaisuuksia, joista on suurta hyötyä pelaajien myöhemmällä tennisuralla.
Minitennis ja kehitys (Lataa .DOC tiedosto)






